Kansainvälinen toiminta (kv)
MAMK on hyvin kansainvälinen opiskelupaikka. Tänne saapuu ympäri
maailmaa tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita. On siis luonnollista, että
myös MAMOK on vahvasti mukana vaihto-opiskelijoiden arjessa.
Opiskelijakunnan alaisuudessa toimii Mikkelissä International Club, IC.
Savonlinnassa toimii oma International Club yhteistyössä opiskelijayhdistys SOHVAn kanssa. International Clubien tehtävänä on luoda olosuhteet
Suomessa oleville kansainvälisille vaihto-opiskelijoille viihtyisiksi.
IC yhdistää eri kulttuureista saapuneet vaihto-opiskelijat toimimaan
yhdessä suomalaisten opiskelijoiden kanssa. MAMOK järjestää KV-tuutorkoulusta Mikkelissä sekä Savonlinnassa, jonka
kautta joukkoon tulee vuosittain kymmenittäin uusia toimijoita.
KV-tuutoreiden lisäksi IC:iin kuuluvat hallitustoimijat sekä MAMOKin ja
IC:n linkkinä toimiva KV-vastaava. MAMOKin KV-vastaava on IC:n puheenjohtaja.
IC:n tärkeimpiä tehtäviä on vaihto-opiskelijoiden perehdyttäminen
opiskelukaupunkiin sekä tutustuttaminen suomalaiseen elämänrytmiin,
kulttuuriin ja opiskeluun. IC:lla on kokouksia kerran kuussa, joissa
mm. suunnitellaan vapaa-ajan toimintaa kansainvälisille opiskelijoille.
Kesäkaudella toiminta vilkastuu etenkin Mikkelissä, kun
vaihto-opiskelijoiden määrä suurenee huomattavasti kansainvälisen
kesälukukauden ajaksi. IC järjestää vaihto-opiskelijoille monenlaisia
jo perinteeksi muodostuneita aktiviteetteja, kuten jokakesäisen
kirkkovenesoudun, erityyppisiä teemabileitä sekä sauna- ja
grilli-iltoja.
Ota yhteyttä:
kv(at)mamok.fi
|
|