MAMOK PÄHKINÄNKUORESSA
MIKÄ?
MAMOK on Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, jonka tehtäviin kuuluu toimia opiskelijoiden edunvalvonta tehtävissä sekä olla auttavana osapuolena opiskelujen aikana. MAMOK on Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijakuntien Liitto – SAMOK ry:n jäsen.
MILLOIN?
Vuonna 1997 perustettu opiskelijakunta on muuttunut vuosien varrella ja tänä päivänä MAMOK toimii lakisääteisenä opiskelijakuntana ammattikorkeakoulussa ja MAMOKiin kuuluu alayhdistyksiä, jotka toimivat eri puolilla MAMKia kaikilla kolmella paikkakunnalla.
MITEN?
Opiskelijakuntaan voivat liittyä kaikki Mikkelin ammattikorkeakoulussa tutkintoon johtavissa koulutusohjelmissa opiskelevat opiskelijat. Tällä hetkellä MAMOKilla on noin 1100 jäsentä. Liittyminen on yksinkertaista ja nopeaa! Liittymällä MAMOKiin opiskelija saa satoja paikallisia etuja Mikkelissä, Savonlinnassa sekä Pieksämäellä. Samalla opiskelija pääsee SAMOK ry:n edunvalvonnan piiriin sekä saa valtakunnalliset edut esim. VR:n sekä Matkahuollon alennukset.
MIKSI?
Opiskelijakunnan tehtävä on pitää esillä opiskelijanäkökulmaa MAMKin hallinnossa. MAMOK asettaa opiskelijaedustajia kaikkiin ammattikorkeakoulun työryhmiin ja tätä kautta opiskelijoiden ääni pääsee oikeassa paikassa esille. Näin MAMOK on aktiivisesti mukana kehittämässä opiskeluhyvinvointia sekä opiskeluympäristöä.
MITÄ?
MAMOKiin liittymällä opiskelijakunta saa lisää voimaa ja ääntä vaikuttamiseen. Uusien sekä parannusta vaativien asioiden läpivieminen on paljon helpompaa yhdessä kuin yksin. Joukossa on voimaa!
MISTÄ?
Lisätietoja MAMOKista saa näiltä sivuilta tai toimistoltamme Kasarmin Kampukselta X-rakennuksessa. Kaikki ovat tervetulleita käymään ja kertomaan uusia sekä kehitettäviä ideoita, joita yhdessä voimme alkaa työstämään!